Suomen suvi tuo tullessaan lukuisia vuosipäiviä aviopareille. Olento Orchestralin hääpäivävalssi on kauniinkitkerä tunteiden koktaili, jossa sormukset lentävät järveen ja kadonnut yhteys löytyy ulvomalla. Singlellä vierailee hanuristi Olli Rautiainen.
Samalla julkaistaan kappaleen musiikkivideo, jonka on kuvannut Oliver Kochta-Kalleinen.
Tammikuussa kerrassaan mainion Rakkaudesta lajiin -ensisinkkunsa julkaissut Olento Orchestral iskee toisen kappaleellisen tummaa indiepoppia, jolla nordic noir puskee esiin outoja kukkiaan. Isäni on rönsyilevän viekoitteleva kertomus, jonka aukeneminen ja sisällön tulkinta ovat paljolti kiinni itse kustakin kuulijasta. Kristallieläimistä ja menneistä polvista laulaminen näin äkkiväärässä äänimaisemassa tuo mieleen yllättäen Sielun Veljet, mikä ei ole koskaan huono asia.
Takova rytmi on vahva ja hallitseva, mutta silti riittävästi taustalla pysyvä. Vokalistit Tellervo Kalleinen ja Outi Vuoriranta enemmänkin julistavat kuin laulavat, ja sanat vangitsevat huomion kerran toisensa jälkeen. Sivummalla Kaisa Salmi tekee pienillä pianokuvioillaan kummia, Saara Viikan sellon asettuessa toiseksi laulun vastavoimaksi. Nämä voimat eivät kuitenkaan taistele toisiaan vastaan, vaan täydentävät ja vahvistavat jokainen toistaan. Upeaa kontrastia, jännitettä ja rakentelua, tämä biisi saa toistuvasti ihokarvat koholle.
Olento Orchestral on osa Kalejdoskop -musiikkiohjelmaa Ruotsin valtakunnallisella radiokanavalla Sverigesradiossa. /// Olento Orchestral is part of a specialized music radio program Kalejdoskop in Radio Sweden / Sverigesradio, hosted by musician Karl Jonas Winqvist. The program will be online for a while, including a lot of exciting music!
Olento Orchestral julkaisee Isäni -singlen 4.3.! Jo toinen tänä vuonna julkaistava digisingle on jylhä ja karu kurkotus kohti mennyttä ja tulevaa, syvälle tähän hetkeen vievän monotonisen ja sävykkään kappaleen tahtiin. Singlellä vierailee upea sellisti Saara Viika, ja sen äänitti ja miksasi Artlabin Ville Liukkonen. Singlen kansikuvan on tehnyt kuvataiteilija Niina Lehtonen Braun.
Iloisina luimme Mika Rothin arvion ensimmäisestä sinkustamme desibeli.net:ssä:
“Olento Orchestral julkaisee ensimmäisen sinkkunsa, mutta bändin takaa löytyy kokeneita ja monissa tulissa karaistuja voimia. Yhtyeen musiikin säveltää ja sanoittaa kuvataiteilijanakin kannuksia ansainnut Tellervo Kalleinen, joka julkaisi viisi vuotta sitten jo EP-levyllisen soolomusiikkia.
Olento Orchestral on kuitenkin ensisijaisesti yhtye, jonka toisena vokalistina vaikuttaa Outi Vuoriranta ja jonka muiltakin tonteilta löytyy kokemusta riittämiin. Laulajien tummat äänet nivoutuvat ja sointuvat toisiinsa niin saumattomasti, että bändi on voittanut jo puolet urakastaan ensimmäisen minuutin aikana. Eikä luontevasti soljuva ja tummasävyinen indiepop nojaa vain lauluun, sillä hitaasti voimaa keräävä biisi on vahva niin sävellyksenä, sanoituksena kuin sovituksenakin. Rakkaudesta lajiin ei asetu luonnollisesti mihinkään genrelooshiin, vaan kiehtoo kummalla muodollaan ja soinnillaan. Kyllä tälle jatkoa kuulisi.”
Uusi sinkku Rakkaudesta lajiin äänitettiin Artlabissa joulukuussa 2018 ja julkaistaan 7.1.2019. Samalla julkaistaan kappaleeseen tehty musiikkivideo, joka on Markku Pätilän, Oliver Kochta-Kalleisen, Samy Kramerin ja Olento Orchestralin kollektiivisen improvisaation tulosta.
New single Rakkaudesta Lajiin was recorded in Artlab in December 2018 and will be released 7 January 2019. At the same time the music video made into the song is released. The video is outcome of collective improvisation of Markku Pätilä, Oliver Kochta-Kalleinen, Samy Kramer and Olento Orchestral.